Tänään on tiistai ja 7. päivä kesäkuuta. Aurinko on porottanut pilvettömältä taivaalta jo ani varhaisesta aamusta asti. Asteita on nyt +25, mutta vielä se siitä nousee.

Vasta hiljattain olimme tyytymättömiä, kun oli kylmää ja satoi...ja nyt kun on hellettä, niin ei tämäkään tunnu hyvältä. Kunpa ihminen tai jokainen ihminen voisi itse valita millainen sää olisi hänelle hyväksi, mutta eihän se sellainen onnistu. Meidän on otettava vastaan se mitä ylhäältä annetaan. Olkaamme siis tyytyväisiä näihin joitakin päiviä kestäviin helteisiin, sillä mehän tiedämme, että ensi viikolla jo sää muuttuu sateiseksi ja viileämmäksi. Mutta entäpä ne ihmiset, jotka asuvat kuumissa etelän maissa ja joilla on aina helteitä! No, mutta he ovat toki tottuneet siihen syntymästään asti, joten heidän on helpompaa kestää kuumuus kuin meillä Pohjoisen ihmisillä, joilla on neljä aivan erilaista vuodenaikaa. Nytkin toisella puolen maapalloa, siellä aavan meren tuolla puolen...siellä on syksy ja silti asteet ovat +27 päivällä, mutta toki aamulla ja illalla auringon laskiessa sää on paljon viileämpää. Onneksi täällä meillä sisällä ei ole niin kuumaa kuin ulkona, koska aurinko ei pääse kuumottamaan tänne joka ikkunasta, joten siksi tämä asunnon suunta on meille just sopiva. Ja onhan siellä aavan meren tuolla puolenkin asunnot viileitä, koska siellä talot rakennetaan eri tavalla kuin meillä ilman vuorauksia, lämpöeristeitä, ja siellä on pitkät lipat, jotta aurinko ei pääse kuumottamaan sisälle. Ja toki joka pihassa on uima-altaat, joilla käyttäjiä riittää.

No, tässäpä mummin mietteitä tällä kertaa ja seuraavalla kerralla taas jotain muuta kerrottavaa. Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa ja leppoisaa tiistai päivän jatkoa ja muistakaa juoda paljon helteillä!